Hyvien tekojen -asuntolainasta tukea yhdistyksen toimintaan
22.8.2019
Helmi Säästöpankki lahjoittaa jokaisesta alkuvuonna nostetusta Hyvien tekojen -asuntolainasta 10 euroa Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lahden yhdistykselle.
Lahjoitukseen kertyi 3 110 euroa ja varat kohdistetaan lahtelaisten lapsiperheiden arkea tukeviin palveluihin, kuten tilapäisen lastenhoidon järjestämiseen.
Lisäksi Helmi Säästöpankki Oy:n omistajan Padasjoen Säästöpankkisäätiön Vuoden Helmi –apuraha 10.000 euroa myönnettiin tänä vuonna MLL Lahden yhdistykselle. Apurahan tavoite on erityisesti tukea Mukava parkki –toimintaa.
MLL:n Lahden yhdistys on kiitollinen saamistaan avustuksista. Taloudellinen tuki mahdollistaa vanhemmuutta tukevien palvelujemme jatkumisen. Saatujen varojen avulla pystymme jatkamaan Mukava-parkki toimintaa, mikä tarjoaa tilapäistä lastenhoitoapua Lahden keskustassa sekä välittämään ja kouluttamaan uusia lastenhoitajia perheille kotiin. Lahden yhdistyksellä on myös useita matalankynnyksen kohtaamispaikkoja Lahden alueella ja tänä syksynä avaamme kaksi uutta perhekahvilaa, Mukkulaan ja Liipolaan.