Minä olen onnekas!

Millaista on olla maahanmuuttajaäidin ystävä?

Pirkko kertoo, että ystävyys on tuonut paljon ajateltavaa ja toivoo ystävyyden jatkuvan pitkään. 

Lue Pirkon tarina: 

Suomi on kylmä maa ja täällä puhutaan suomea, näillä toivotuksilla monet maahamme saapuneet on otettu vastaan. Itse en aiemmin ole juuri ystäväpiiriäni kummemmin hempeillyt. Eläkkeellä ollessani olen puuhastellut monenlaista, lapsenlapset ovat varttuneet, lukeminen ja perustason liikekannallaolo kuuluvat rutiineihin. 

Viime vuonna kuulin MLL:n ystävätoiminnasta. Tartuin puhelimeen ja pääsin perehdytettäväksi. Minulle selvitettiin, mitä maahanmuuttajaäidin ystäväksi ryhtyminen on ja mitä se ei ole.

Sitten tuli päivä, jolloin tapaisin ekaa kertaa ystäväni. Jännitti aika tolkuttomasti! Millaiset henkilökemiamme toimintaedellytykset olisivat? Ystäväni on tullut Suomeen joitain vuosia sitten perheensä kanssa, iältään hän käy mainiosti tyttärestäni.

Pidimme toisistamme alusta saakka, vaikka yhteinen taival olikin eräänlaisten "sokkotreffien" tulos. Vaikeinta alussa oli yhteisen kielen puuttuminen. Sain kuitenkin materiaalista tukea ja opetusniksejä MLL:n taholta. Tutustuin ystäväni mieheen ja lapsiin melko mutkattomasti. He ovat avoimia ja seurallisia, vieraanvaraisia ja lämpimiä ihmisiä. Erityisesti perheen kuopus, hän aloitti koulun ja puhuu hyvin jo suomea, kuten perheen isä ja isommat veljet. Syrjintää he eivät suuremmin ole kokeneet. 

 Iloa ja valoa

Minulle ystävyys on tuonut paljon ajateltavaa. Ymmärrystä kaukaisen maan kulttuurista ja elämästä. Eri uskonnosta ja tavoista. Liikutun kyyneliin nähdessäni videoita ystäväni sukujuhlista siellä kaukana. Ilon kyynel vierähti hiljattain, kun katsoin perheen pienimmän mäenlaskua Messilässä, pystyssä pysyen. Siinä on mäkeä viilettämässä mestarisopeutuja, maassa maan tavalla! Olemme tehneet ystäväni kanssa yhdessä toki muutakin kun litkineet kahvia. Pelkkä kävelylenkki jo tuo hänelle kielikylpyä kun ihmiset pysähtyvät juttelemaan. Kirjastossa olemme käyneet ja shoppailemistakin kokeilleet. Kielitaidon karttuminen on mahdollistanut jo uutisten seuraamista. Uskonnoistakin puhumme, kunnioittaen.

Kun halaan häntä hyvästiksi erotessamme, ajattelen, että olen jotain velkaa tälle ihanalle ihmiselle. Rohkaisen häntä toteuttamaan haaveensa koulutuksesta ja sitäkautta mieleisestä työpaikasta. Puhun, tai ainakin yritän puhua, hyvää suomea ja ihailen samalla hänen oppimisintoaan ja sitkeyttään. Hän on kasvattanut jo isommat poikansa hyviksi veronmaksajiksi tähän maahan, sietäisi minunkin oppia katsomaan ylöspäin. Vaikka nyt en suuremmin ole huolissani lahtelaisten syrjivästä suhtautumisesta muualta tulleita kohtaan, niin kyllähän se karkottaa epäluulot kun tutustuu ja ystävystyy. Juuri tuon itsestäänselvyyden kertominen on minusta tärkeää.

Minä olen onnekas! Toivon ystävyytemme jatkuvan pitkään senjälkeen kun MLL:n projekti päättyy.

 Pirkko Päivinen,

maahanmuuttajaäidin ystävä